Da Vinci -keräys jatkuu: da Vinci -leikkaustiimien
kouluttamiseen tarvitaan rahaa
Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt uuden
keräysluvan varojen keräämiseksi da Vinci -leikkaustiimien
kouluttamiseen ensisijaisesti HUS:ssa.
Lue lisää www.davinci.fi
Ensimmäinen robottiavusteinen
eturauhasen poistoleikkaus
tehtiin
Meilahdessa 10. helmikuuta 2009
Robottiavusteiset
leikkaukset aloitettiin Meilahdessa helmikuun 10. päivä 2009
eturauhasen poistoleikkauksella. Samassa yhteydessä ERSY luovutti da Vinci
-keräyksen ensimmäisen shekin HUS:lle. Keräys jatkuu. Lue aiheesta lisää da Vinci -osiosta tai osoitteesta
www.davinci.fi.
da Vinci-keräyksen tärkein tavoite toteutuu
Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry:n (ERSY) merkittävin
kehittämishanke on viime vuonna ollut da Vinci-keräys. Keräyksen
tärkein tavoite toteutuu, kun Helsingin ja Uudenmaan
sairaanhoitopiirin (HUS) ensimmäinen robottiavusteinen leikkaus
tehdään Meilahden sairaalassa tiistaina 10.2.2009.
Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry käynnisti reilut puoli vuotta
sitten da Vinci –keräyshankkeen, jonka tavoitteena on ollut
tiedottaa ja vaikuttaa sen puolesta, että Suomeen ja HUS:iin
hankittaisiin leikkausrobotti. Toisena tavoitteena on ollut kerätä
rahaa hankkeen toteuttamiseen. Tavoitteisiin on pyritty tiiviillä
yhteistyöllä HUS:n asiantuntijoiden kanssa. Luvan varojen
keräämiseen on myöntänyt Etelä-Suomen lääninhallitus.
Tiedottamisen ja
vaikuttamisen osalta hanke on onnistunut ja tavoitteet on
saavutettu. Joulukuussa HUS:n valtuusto ja hallitus tekivät
leikkausrobotin hankintapäätöksen. Laite on nyt Meilahdessa ja
ensimmäinen robottiavusteinen eturauhasen poistoleikkaus voidaan
tehdä.
Rahojen keräys on
edennyt niin, että ERSY voi nyt luovuttaa ensimmäisen osan
keräystuotosta HUS:lle. Haaste on ollut vapaaehtoisvoimin toimivalle
järjestölle huikea näinä taloudellisesti vaikeina aikoina.
Asetettuun keräystavoitteeseen onkin vielä matkaa. Tuhannet
kontaktit yrityksiin eivät ole vielä tuottaneet toivottua tulosta.
ERSY on päättänyt jatkaa keräystä ja hakea
keräysluvalle jatkoa vuoden 2010 helmikuun loppuun saakka. Rahaa
kerätään jatkossa ensisijaisesti leikkaustiimien koulutusta varten.
Nyt on tärkeää saada hankittu laitteisto mahdollisimman tehokkaaseen
käyttöön. Tärkeää on tarjota myös kaikille niille, jotka vielä eivät
ole osallistuneet keräykseen, mahdollisuus tukea hanketta. Myös tiedottamisen
osalta toimintaa on jatkettava. Yhteydenotot ERSY:n tukipuhelimeen
ja vertaistukiryhmissämme esiin tulevat kysymykset osoittavat, että
tiedottamista eturauhassyövän hoitomahdollisuuksista on lisättävä ja
tehostettava.
Eturauhassyöpä on
miesten yleisin syöpälaji Suomessa. Vuosittain todetaan noin 5000
uutta eturauhassyöpätapausta. ERSY:n vertaistukitoiminnan keskeisenä
tavoitteena on tarjota tukea ja tietoa hoitomahdollisuuksista
mahdollisimman monille sairastuneille ja heidän lähiomaisilleen.
Vetoamme
edelleen
yrityksiin, säätiöihin ja muihin yhteisöihin sekä yksityisiin
kansalaisiin keräyksen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Lisätietoja:
www.davinci.fi
Keräystilit:
Aktia 405569-246425, Nordea 124830-212948,
OP 578038-248253
Ensimmäinen robottiavusteinen
eturauhasen poistoleikkaus
Meilahdessa helmikuussa 2009
Robottiavusteiset
leikkaukset aloitetaan Meilahdessa helmikuussa 2009 eturauhasen
poistoleikkauksella. Samassa yhteydessä ERSY luovuttaa da Vinci
-keräyksen ensimmäisen shekin HUS:lle. Keräys jatkuu.
Lue aiheesta lisää da Vinci -osiosta tai
www.davinci.fi .
HUS Ohjausyksikkö/Leikkausrobotin ohjausyksikkö/
- Erikoisaloista ensimmäisenä robottiavusteiset leikkaukset
aloittaa urologia eturauhasen poistoleikkauksilla. HYKS-alueella
leikattiin vuoden 2007 aikana yhteensä 143 radikaalia
prostatektomiaa, mutta keskittämällä eturauhasen poistoleikkaukset
HUS-alueella, päästään robotin avulla vuodessa noin 200
leikkaukseen. Leikkausrobotin käyttö tulee yleistymään myös muissa
urologisissa leikkauksissa.
HYKS:n Operatiivinen tulosyksikkö
järjestää aihetta käsittelevän seminaarin ja tiedotustilaisuuden
medialle ensimmäisen robottiavusteisen leikkauksen yhteydessä.
Leikkausrobotti saapui Meilahteen
- Robottilaitteisto saapui Meilahteen vuodenvaihteessa. Koulutus
robottiavusteiseen laparoskooppiseen kirurgiaan on alkanut
leikkaustiimiin valittujen lääkäreiden ja hoitajien osalta. Vastaava
ylilääkäri Caj Haglundin mukaan uutta leikkaussalia varustetaan
tammikuussa kuntoon. Tuolloin leikkaustiimin koulutus vielä jatkuu
ja huipentuu ensimmäiseen robottiavusteiseen leikkaukseen helmikuun
toisella viikolla.
Ponnistelumme ja yhteistyö HUS:n asiantuntijoiden kanssa on
tuottanut tuloksena da Vinci -leikkausrobotin hankintapäätöksen
vuodelle 2009.
Voimme aloittaa Uuden Vuoden 2009 hyvillä mielin,
sillä yhteiset ponnistelumme HUS:n asiantuntijoiden kanssa da Vinci
-leikkausrobotin saamiseksi HUS:n ovat tuottaneet tulosta ja HUS:n
valtuusto hyväksyi vuoden 2009 budjettikäsittelyssä da Vinci
hankinnan.
Tekemistä ja rahantarvetta kuitenkin riittää. Pelkkä
rauta ei leikkaa, vaan tarvitaan tiimien kouluttamista. Lisäksi
meillä on muitakin yliopistollisia keskussairaaloita, joihin
tarvittaisiin da Vinci -leikkausrobotteja.
Onnittelut TAYKS:lle!
Suomen ensimmäinen da Vinci-laitteisto otettiin käyttöön
TAYKS:ssa maanantaina 15.12.2008.
Onnittelumme Teuvo Tammelalle ja TAYKS:lle.
da Vinci -sivut on avattu 22.9.2008 klo 16 osoitteessa
www.davinci.fi
Sivuilta löydät mm. da Vinci -keräyksen valtuuskunnan,
organisaation, hankesuunnitelman ja ajankohtaiset tapahtumat sekä
uutiset.
LEHDISTÖTIEDOTE JULKAISTU 25.08.2008
Merkittävät vaikuttajat da Vinci –keräyksen suojelijoiksi
Da Vinci –keräyksen suojelijoiksi ovat lupautuneet
eduskunnan puhemies Sauli Niinistö, arkkipiispa Jukka
Paarma, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja SAK:n
puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Merkittävät vaikuttajamme
toimivat da Vinci –valtuuskuntana edistääkseen
Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry ERSY:n käynnistämää da Vinci
–keräystä. Keräyksen tavoitteena on kerätä rahaa, jolla vauhditetaan
da Vinci –leikkausrobottien saamista myös Suomeen. Da Vinci
-valtuuskunnan jäsenet haluavat omalta osaltaan olla vaikuttamassa
hankkeeseen, jonka tavoitteena on vähentää inhimillisiä kärsimyksiä
ja säästää veronmaksajien rahoja. Keräykselle on saatu lupa
(ESLH-2008-04262/Tu-52) Uudenmaan lääninhallitukselta. Hankkeen
lääketieteellisenä asiantuntijana toimii Meilahden sairaalassa
(HYKS) toimivan HUS:n urologian klinikan professori Martti
Ala-Opas. Da Vinci –keräyksellä vedotaan yrityksiin, säätiöihin,
julkiseen sektoriin sekä kaikkiin kansalaisiin, että Suomeen
saataisiin leikkausrobotti. Robotin lisäksi tarvitaan laaja-alaista
leikkaustiimien kouluttamista ulkomailla.
Suomen terveydenhoidon tasoa pidetään korkeana ja sairaaloitamme
korkeatasoisina. Siitä huolimatta olemme monia muita valtiota
jäljessä erityisesti uuden teknologian hyödyntämisessä kirurgisisten
leikkausten apuvälineenä. Da Vinci – leikkausrobotilla
säästettäisiin kustannuksia ja pidettäisiin huolta, että leikkausta
tarvitsevien ei tarvitse matkustaa Ruotsiin, Romaniaan tai USA:han
päästäkseen da Vinci -leikkaukseen. USA:ssa
eturauhassyöpäleikkauksista valtaosa tehdään da Vinci
–leikkausrobotilla. EU:n alueella da Vinci –leikkausrobotteja on n.
150. Ruotsissa niitä on yli kymmenen ja Romaniassakin kaksi. Mikään
ei korvaa asiantuntijalääkäreitä, mutta da Vinci -leikkausrobotin
avulla he voivat lyhentää leikkausaikoja ja sairaalassaolopäiviä.
Eturauhassyövän kohdalla da Vinci –avusteinen leikkaus poistaa
traumaattisuutta, vähentää verenhukkaa, erektiohäiriöitä ja
virtsainkontinenssia (tahaton virtsankarkailu). Minimoimalla
leikkausten jälkihaitat parannetaan sairastuneiden ja heidän
läheistensä elämänlaatua.
Eturauhassyöpäleikkausten lisäksi da Vinci -robottia käytetään
gynekologisissa ja lapsikirurgisissa leikkauksissa. Julkisesti da
Vinci –leikkausrobotin puolesta ovat keräyksen suojelijoiden ja
asiantuntijoiden lisäksi puhuneet Tampereen yliopiston lääketieteen
laitoksella toimiva urologian professori Teuvo Tammela.
Lastenkirurgian näkökulmasta asiaa on tuonut esille HUS:n
Lastenklinikan professori Risto Rintala. Lastenkirurgiassa
leikkausrobottia käytetään urologisiin- ja munuaisleikkauksiin.
Gynekologisten leikkausten osalta Naistenklinikan ylilääkäri,
dosentti Jari Sjöberg on todennut, että Naistenklinikalla tehdään
päivittäin sekä gynekologisia syöpäleikkauksia että laajoja
endometrioosi-leikkauksia, joihin da Vinci soveltuu erinomaisesti.
Dosentti Sjöberg on tutustunut da Vinci -laitteen käyttöön Lundin
yliopistossa.
Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry ERSY on potilasjärjestö, joka
toimii vapaaehtoisvoimin. Jäsenistöön kuuluu tällä hetkellä 857
eturauhassyöpää sairastavaa henkilöä tai heidän läheistään sekä
sairastumisriskissä olevia. ERSY järjestää vertaistukitoimintaa
Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja toimii yhteistyössä sekä
lääketieteellisten että muiden asiantuntijoiden kanssa.
Eturauhas- eli prostatasyöpä on miesten yleisin syöpälaji Suomessa.
Uusia tapauksia tulee vuosittain n. 5000. Jokainen mies voi olla jo
40. ikävuotensa jälkeen alttiina eturauhassyövälle, vaikka
yleisemmin riski saada eturauhassyöpä lisääntyy vasta iän myötä. Yli
70 prosenttia ilmenevistä uusista tapauksista on yli 65 -vuotiailla.
Suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle ja saavuttaessa
riskialttiimman iän eturauhassyöpien määrään on odotettavissa
entistä suurempaa kasvua.
Hankitaan da Vinci - leikkausrobotti nyt!
Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry ( ERSY) on saanut Etelä-Suomen
lääninhallitukselta luvan kerätä varoja ensimmäisen da Vinci
-leikkausrobotin hankkimiseksi Suomeen. ERSY:n tavoite on puoli
miljoonaa (500.000) euroa, joka on yhden da Vinci –leikkausrobotin
käsiraha. Ensimmäinen leikkausrobotti sijoitettaisiin Helsingin ja
Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueelle. Keräysluvassa on
huomioitu myös muu Suomi, mutta jostain pitää alkaa.
Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan niin yhteisöjen kuin kaikkien
kansalaistenkin panosta.
Oman
panoksesi leikkausrobotin hankintaan, voit antaa yhdellä
puhelinsoitolla tai maksamalla keräystilille kukkarosi mukaan.
Keräystilit ovat:
Nordea 124830-212948
Aktia 405569-246425
OP 578038-248253
Voitte soittaa lahjoituksenne myös puhelinnumeroon 0600 1 2976.
Puhelun hinta on 9,85 €.
Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt keräysluvan päätöksellään
OKU 771 A. Keräysluvan numero on ESLH-2008-04262/Tu-52. Lupa on
myönnetty ajalle 26.2.2008-25.2.2009.
Kesäkuu 2008
Da Vinci -keräyksen vauhdittamiseksi ERSY sopi
Primarius Oy:n kanssa yhteistyöstä varainhankinnassa.
Toukokuu 2008
Mahdollisuuksien tori ja da Vinci -keräys
da Vinci -leikkausrobotin maailmaan
pääsi
tutustumaan myös Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa 23.5.08 Sellon Viaporin aukiolla Espoossa.
Tapahtumassa testattiin da Vinci -tietämystä Tietovisassa ja
täytettiin Lupauskortteja. Kiitämme lämpimästi kaikkia lupauskortin
täyttäneitä! Oli ilahduttavaa tavata laajan näkemyksen omaavia
henkilöitä, jotka tukevat omasta kukkarostaan yhteistä hyvää.
Huhtikuu 2008
da Vinci-leikkausrobotin keräyskampanja
käynnistyi
da Vinci –keräyskampanja käynnistyi 11.04.2008 Karjala-talolla
tenori Seppo Ruohosen upean äänen ja Aikamiesten miehekkään kuoron
siivittämänä. Toivottavasti keräys kantaa yhtä komeasti kuin miesten
äänet.
Keräyksen tuotto menee da Vinci –leikkausrobotin hankkimiseksi
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille (HUS).
Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) urologian
ylilääkäri, dosentti Martti Ala-Opas kertoi perjantaina 11.04 da Vinci
–leikkausrobotin laajasta käytöstä ympäri maailmaa. USA:ssa valtaosa
eturauhassyöpäleikkauksista tehdään da Vinci –leikkausrobotilla.
Ruotsissakin leikkausrobotteja on yhdeksän. Suomessa ei ole
ainuttakaan.
Mikään ei korvaa asiantuntijalääkäriä, mutta da Vincin avulla he
voivat lyhentää leikkausaikaa ja sairaalassaolopäiviä eli säästää
yhteiskunnan rahaa ja ihmisten kärsimyksiä. da Vinci –avusteinen
leikkaus poistaa traumaattisuutta, vähentää verenhukkaa,
erektiohäiriöitä ja virtsainkontinenssia. Robottia on mahdollista
hyödyntää myös gynekologisissa ja lapsikirurgisissa leikkauksissa.
Ensisijainen tavoite on saada kokoon puolen miljoonan käsiraha.
Vetoamme yrityksiin, säätiöihin ja kaikkiin julkisen- sekä kolmannen
sektorin toimijoihin. Toivomme myös kansalaisten osallistuvan
keräykseen. Jokainen euro on tärkeä. Meillä kaikilla on läheinen,
ystävä, naapuri tai työtoveri, joka sairastaa eturauhassyöpää.